Maailmassa monta on ihmeellista asiaa
Nain sita on taas edetty ihan Vietnamiin asti. Ensin kavin kuitenkin saarella rantalomalla, Soulissa seka temppelissa.
Ohjelmassa oli Japanista palattua siis jalleen sahaamista ympari Koreaa. Varsinkin yksi Soul-Busan -moottoritie alkoi kayda jo liiankin tutuksi, mutta onneksi deluxe-bussissa saa hyvat unet. Soulista viimeisen kerran poistuminen oli kylla vaikeaa, mutta nelja hyvaa kuukautta on siella vietetty, joten ehka parempi lahtea ennen kuin alkaa kayda rutiiniksi.
Ennen maasta poistumista kavin siis Golgulsa-temppelissa vuorokauden verran treenaamassa Sunmudoa munkkien ja muutaman muun temple staylaisen ja oppilaan kanssa. Korealaiset vanhemmat saattavat lahettaa teininsa temppeliin kesaleirille treenaamaan sunmudoa ja buddhalaisuutta, ja naita kavereita olikin seurana kymmenkunta. Ohjelmaan kuului myos muita zen-buddhalaisuuden keskeisia toimenpiteita, kuten mantrojen lausumista aamuneljalta, 108 kumarrusta, meditaatiota istuen ja kavellen, seka hyvan kasvisruuan nauttimista. Varsinkin aamuheraamiset naytti teineja innostavan, mutta sisukkaasti he kaikessa olivat mukana. Motivaatiota varmaan lisasi myohastelysta annettava rangaistus, 3000 kumarrusta. Kylla kavi mielessa kaikkien elaman monimutkaisuuksien keskella, etta pitaisiko sita vaan vetaytya temppeliin kulkemaan haalareissa ja treenailemaan, mutta kenties se ei ihan niin yksinkertaista ole… Joka tapauksessa varsin rauhoittava kokemus tuo. Ja munkit oli tuolla treeniohjelmalla aika salskeita. Kuvaaminen oli tapahtumien luonteen takia vahan epaluontevaa, mutta muutama yleisluontoinen otos taalla. Jos siella satoikin, niin voisi myos linssin puhdistaa…
Rauhoittumisen jalkeen olinkin valmis astumaan uudelle maalle, joka todellakin on vahan erilainen paikka. Kuulostaa kovin elitistiselta, mutta taalla reppureissaajan ja vahan jotain muuta hakevan perusturistin mekassa ymmartaa, miten vahan turisteja ja ulkkareita Koreassa oikeastaan onkaan. Tottahan tuo, etta Korea Aasian kapitalistisimpana ja lansimaisimpana maana ei ehka ole niin eksoottinen kuin nama Etelan paratiisit, mutta toisaalta jossain mielessa silla on enemman annettavaa, kun paikallisia ei ole valmista kasitysta ulkomaalaisista kavelevina lompakkoina. Oli miten oli, Hanoi vaikuttaa kiehtovalta, ja ymmarran kylla miksi taalla kulkee kasapain reppureissaajia intiavaatteissa ja lonely planetit kasissaan. Joukkoon vaan. Lampoa on ehka liikaa, moottoripyorakyytia tarjotaan ehka vahan liian usein, autot toottailee ehka vahan liikaa ja amerikan- ja australianenglanti on yleisin hostellissa puhuttu kieli, mutta kaikki on halpaa, ruoka on hyvaa, kaduilla on varikasta, ihmiset ovat ystavallisia silloin kun eivat yrita myyda mitaan ja hostellissakin on ilmastointi. Tama (ja nama kuvat) parin Hanoin paivan perusteella, pian lahden ihmettelemaan rannikkoa ja pagodoita seka luontoa, jonka pitaisi olla Vietnamissa se natein juttu.
Helmikuu 5th, 2009 at 01:17 am
Moikka! Tulen juuri itse Golgulsasta ja yritän selvitellä voiko sunmudoa harrrastaa Suomessa… Satutko tietämään asiasta mitään?
Elokuu 27th, 2009 at 16:58 pm
Kuten näkyy, luen näitä kommentteja ahkeraan… Onnittelut hyvästä vierailupaikkavalinnasta! Suomen sunmudo-tilanteesta mulla ei valitettavasti ole tietoa. Kenties sitä voisi buddhalaisten kautta lähteä selvittämään josko joku tuota suuntausta harjoittaisi.