Kevät Koreassa

Pieni kuvakavalkaadi kevään varrelta ennen kuin lähetän tietsikan kotiin (ja toivon, että se kuvineen tulee joskus ja ehjänä perille…).

Ensin yleisötoive, kuvia Soulista.

Niinpä sitä sitten oli aika jättää I-house; pakata tavarat, lähettää 15 kiloa kotiin (vaikka mitään ihmeempää en muka ole ostellut), jättää puolet jäljelle jääneestä liiasta tavarasta Souliin ja heittää reppu selkään. Läksiäisjuhlatkin sain.

Koko reissun kuvat on kansiossaan, ja muutama linkki tekstistä toivon mukaan antaa vinkkiä siitä, missä mennään… Sori kun ei ole kehittyneempää versiota enkä osaa lisätä kuvauksia kuviin kun tosi hankalasti, mitä en siis täällä kerkiä tehdä.

Matkan alkuun lähti tueksi ja turvaksi Moniek, jonka kanssa suuntasin Daeguun, Korean kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Yö sujui mukavasti jimjilbangissa, ja aamulla lahdimme pitkäksi venähtäneelle Haeinsa-temppelivierailulle. Samalla tuli tsekattua kansallispuistoakin ja nättiä oli. Busanissa kavin tällä kertaa lahinna nukkumassa ja toteamassa olevani aika juntti. Samassa hostellissa yöpyi pari intialaista nuorta miestä ja minä heti miettimään, että minka siirtotyöläisten kanssa taalla oikein punkataan, ennen kuin selvisi, etta kaverit olivat geofyysikoita ja paikalla konferenssissa. Oli heillä viela jotain fiksua sanottavaa saastumisestakin, mihin tuo konferenssikin liittyi, mutta minulla ei ollut kykyä ymmärtää sita englannin murretta sen enempää. Harmi sillä oltiin etäisesti siis samalla alalla.

Matka jatkui lautalla Japaniin, Fukuokaan ja mahtavan JR passin turvin mahtavalla shinkansenilla kohti Keski-Japania, Okayaman puiston ja linnan kautta Kiotoon. Kiotossa laiskotti ja vasytti, mutta sain itseni lopulta liikkeelle ja temppelimaratoonille. Tosin jo ensimmaisen jälkeen bongasin ihanan pikkuravintolan ja huomasin olevani nälkäinen… Lomallahan sita ollaan. Mutta pääsi sita sitten lopulta asiaankin, ja kyllähän Kioto on maineensa veroinen. Kavereiden 12 temppelin ennatystä ei rikottu, mutta mukavaa oli. Puistossa tapasin uuden ystäväni Mijuangin, korealaisen ydinfyysikon (huomatkaa jatkumo!) ja post doc -tutkijan, jota riemastutin tietysti korean taidoillani. Selvisi myös, etta hän on valmistunut vaihtopaikastani Ewhasta, ja niinpa tsekkasimme pari seuraavaa temppelia ja shrineä seka työpaikkansa Kioton yliopiston kampuksen ja filosofipolun yhdessa, minkä jälkeen hän vielä tarjosi minulle japanilaistyylisen ramen-aterian.

Osakassa koin aitojapanilaisen kapselihotellin. Hintalaatusuhde oli aika jees, 17 eurolla saa oman kapselin ja kylpylän kayttöikeuden. Hauska kontrasti oli viereinen Osakan vilkkain baarialue ja tyylikkäimmät ikinä näkemäni ihmiset. Japani on visuaalisesti kiehtova paikka.

Japani on hieno, ja kovin erilainen kuin Korea. Korealaiset näyttävät kovin homogeenisilta Japanin jälkeen, tuntuu etta Koreassa on vain yksi muoti kun Japanissa on jokaisella pyrkimys kehittaa oma. Hostellilta tavattu pidemman linjan pyörämatkaaja kertoi kyllästyneensä Koreaan tämän takia, tiedä sitten miten paljon nyt kärjistetään mutta kuitenkin. Toisaalta Korea tuntuu eksoottisemmalta, sillä Japanissa ainakin Kiotossa ja Osakassa oli Koreaan verrattuna tosi paljon ulkkareita joka puolella, mikä nyt ei turistialueilla varmaan ole mikään ylläri. Silti riitti kuitenkin minullekin koululaisryhmia, jotka halusivat opettajan johdolla (tai lähinnä käskystä) treenata englantia..

Japanissa on minusta myös upea pyöräilykulttuuri, jollaista en ole Koreassa todistanut. Porukka ajelee mummotyylisillä järeillä pyörillä tai sitten kevyillä lähes vaihteettomilla kaupunkiajokeilla, ja puku päälläkin voi töihin ajaa. Tosin satula kuuluu näköjään laittaa ihan liian alas, kypärä ei kuulu muotiin ja sitten pitää vielä ajella vähän vaarallisen oloisesti ja lähellä piti -tilanteita sai todistaa melkein joka risteyksessä, mutta kummasti ne vaan väistelivät ja matka jatkui.

Hiroshimassa kävin vielä katsastamassa pommiaiheista museota ja puistoa, ja se oli nätti kaupunki muutenkin. Sitten 14 tunnin matkustusrupeama Souliin, ja kerkesin vielä viettää jimjilbang-yön Hongkongiin suuntaavien kavereiden kanssa. Nyt väsyttää ja viikko eteenpäin on pitkälti buukattu. Edessä on reissu saarelle länsipuolelle Koreaa, pari päivää Soulissa kavereita tavaten, kauan haikailtu temple stay ja ilmeisesti samalla buddhalaisen sunmudo-taistelulajin treeniä (se on joku taekwondon sukulainen) ennen torstaita ja siirtymistä Vietnamiin. Huhhuh, pitää olla tarkkana ettei mene suorittamiseksi tämä lomailu, mutta tuleepahan viimeiset Korean ajat käytettyä tehokkaasti.

Päivitetty 20.6… Laitan kuviakin vielä palattuani lisää, tuli vähän kiireellä lähtohulinoissa niitä valittua.

Niin se vaan on käynyt, että lukukausi on lopussa ja on siis aika myös päättää vaihto-teemaisen blogin virallinen osuus. Ei ettenkö voisi ja olisi vähän jo lupaillut tätä päivittää reissultakin. Vaikka päivitysvälit on silloin tällöin venyneet, on kirjoitus ollut mukavaa hommaa.

Viimeisen kerran kunniaksi ajattelin katsausta Soulin ja Korean mukavuuksiin. Mikä tekee Ewhasta, Soulista ja Koreasta käymisen arvoisen paikan? Ei paremmuusjärjestyksessä. Täällä muutama aiheeseen löyhästi liittyvä kuva viimeisiltä päiviltä.

I-House. Rakasta international homea voi välillä vihata, ja se ei todellakaan ole korealaisen kulttuurin keskittymä, mutta ihan miellyttävä paikka elää ja yrittää. Hanasta tulee aina lämmintä vettä, kaikki on uutta ja kiiltävää ja fasiliteetit löytyy, paitsi tietokoneluokan koneissa on viruksia. Mutta kuitenkin: Kellä on kotitalossa kauppa, kuntosali ja videohuone? Kellä on kaverit muutaman kerroksen päässä? (Vaikka tietysti korealaisiinhan täällä ollaan tutustumassa…) Ja kenellä on hieno 8. kerroksen kattoterassi istutuksin?

Ewha. Edellisen hyviksi puoliksi lisättäköön, että se sijaitsee tällä nätillä kampukselle ja joka paikkaan on lyhyt matka. Tosin yleensä täällä pitää mennä ylä- tai alamäkeen, mikä saa ihailemaan paikallisten korkokengillä kävely- ja juoksutaitoja. Ewhan kampus on kuin Jyväskylä kutistettuna ja vielä jyrkempi.

Mahdollisuudet. Täällä ei akateemisissa piireissä olla niin kyynisiä kuin kotomaassa. Tosin paikallisilla ainakin taitaa olla ihan samanlaiset ongelmat tyollistymisen kanssa ja naisilla vielä omansa, ja vaihtarit taas on taloustieteilijoitä joiden tulevaisuus on varmasti oikeastikin messevä, mutta silti: täällä tuntuu, että opiskelusta on ainakin jollekin ihan hyotyäkin. Itsekin on alkanut miettiä, että onko se nyt niin kauheaa jos Jyväskylässä on vastavalmistuneella vaikeaa, kun maailma on täynnä mahdollisuuksia.

Ruoka. Tästä olettekin kuulleet, se on halpaa ja hyvää. Erikoismainintana tällä kertaa samkjopsal eli korealainen grillaus, jota on tullut harrastettua viime päivinä liikaa. Tämä karppaajan toiveuni ei ehkä ole ihan karsinogeenitöntä, mutta maku on hyvä ja tapahtuma itsessään sosiaalinen. Ruoka siis paistetaan itse pöydällä ja syödään siitä valituin höystein.

Luonto. Korea on kaunis paikka. Pinta-alasta on valtaosa vuoria, ja vaellusta arvostetaan sen verran että niitä on pidetty nätissä tilassa, jota kuitenkin pääsee jalan ihmettelemään. Tosin en ole onnistunut löytämään paikkaa, jossa saisi vaeltaa rauhassa ja omassa porukassa, mutta ei se ole pilannut luontoelämyksiä. Rannoista pidän myös kovasti.

Jimjilbang. Jos yksi asia pitää Koreasta tuoda Suomeen niin se on tämä. Perehtykää linkin takana perusasioihiin, sanonpa vain että rentouttavampaa paikkaa saa hakea. Parasta korealaisessa kylpylässä on se, että siellä saa viipyä niin kauan kuin lystää ja saman katon alta loytyy kylpylän ja erilämpoisten huoneiden lisäksi kaikkea ravintolasta elokuvahuoneeseen, hierontaa tietysti ja kaiken huipuksi näissä saa yopyä.

Liikenneyhteydet Jos muutamassa yhteydessä olenkin sanonut pahan sanan korealaisesta metrosta ja korealaisten tavasta “avustaa” tielle osunutta kulkijaa oikeaan suuntaan (kutsutaan myös tönimiseksi), niin onhan se myönnettävä että kyllä täällä systeemi toimii ja 10 miljoonaa ihmistä kuljetetaan nopeasti työpaikoilleen joka päivä (kuten kapitalismin kehdossa kuuluukin). Todellinen hienous on kuitenkin tämän maan bussijärjestelmä, erityisesti Soulista ja Souliin pääsee mistä vaan kolkasta melkein milloin vaan, säännöllisesti ja vieläpä halvalla. Hinnat on ehkä neljäsosa Suomen aikuisten hinnoista, ja sillä saakin jo leveän miellyttävän (keino)nahkaistuimen deluxe-bussista. Kyllä kelpaa. Huomenna testaan KTX:n eli helkkarin nopean junan, ja Japanissa toivottavasti vielä lisää hienouksia raiteilla.

Hinnat. Suomessa varmaan itken ensimmäisen kerran kaupassa.. Ei tämä Aasian halvin maa ole missään nimessa, mutta varsinkin näin vahvan euron aikaan mukava paikka kuitenkin. Vaatteet olisi tosi halpoja, tosin kokoja ei aina ole eikä aina laatukaan päätä huimaa vaikka myyjät jaksaa muistuttaa että ne on made in Korea eikä China…

Tekniikka ja järjestys. Koreassa yleisesti hommat toimii, eikä arkisissa asioissa tarvitse hermojen kiristyä. Tai no, kesti hetken ennen kuin tämä primitiivinen oppi, miten hieno kosketuslamppunsa toimii… Esimerkkinä toimivista käytänteistä ravintolatavat: tilauksen jälkeen saa laskun valmiiksi poytään ja sen kanssa voi maksaa ovella sitten kun on valmis eikä tarvitse enää huhuilla tarjoilijaa. Huhuillakaan ei tosin tarvitse, sillä varsinkin iltapuolella avoinna olevissa ravitsemusliikkeissä on poydässä nappi, jota painetaan kun halutaan huomiota. Helppoa ja näppärää ainakin tällaiselle ujolle suomalaiselle, jolla ei vielä tarjoilijan kutsu koreaksi suju ilman että kaikki kääntyvät ympärilla katsomaan.

Kieli. Neljä kuukautta olisi voinut käyttää tehokkaampaankin kielen opetteluun. Meidän reissuporukassa on yksi ihminen hoitanut puheasiat koska osasi hiukan tullessaan ja onkin nyt sitten se, joka on sitä taitoa saanut kehittää muiden avuttomuuden vain lisääntyessä. Toisinkin olisi voinut itse tehdä jos olisi ollut fiksumpi ja koreani on edelleen heikkoa, mutta pikkuasioita kuitenkin saa hoidettua. Korea kuulostaa kauniilta vaikkei sitä ymmärtäisikään, ja tulee ikävä sitä jokapäiväistä ääntä, jota saa ympärillä kuunnella.

Ihmiset. Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, korealaiset on sympaattista porukkaa, ja ikävähän näitä tulee. Jostain syystä neljä kuukautta on mennyt mukavasti hymyillen silloinkin kun ei mitään tajua, varmaan siksi että nämä on tavoillaan kuitenkin hauskoja ja ystävällisiä. On helppo tulla tuohon johtopäätökseen kun ei tiedä mitä sanovat.. Mutta kuitenkin, aina on apua saatu ja paljon enemmänkin kun on toivottu. Meitä on kyyditetty nähtävyyksissä, viety kädestä pitäen paikan päälle kun on etsitty jotain, toivotettu tervetulleeksi kotiin, toivottu että pidetään yhteyttä ja aina välillä kehuttu kauniiksi ja komeiksi. Koskaan ei ole pulaan jääty ihmisten takia, eikä oikeastaan muutenkaan. Näillä on myös mukava tapa lähestyä eksoottisia ulkkareita, ja muutenkin porukkaan saa helposti kontanktia jos haluaa. Eri asia sitten jos haluaa olla itsekseen…

Turvallisuus. Koreassa ei ole tarvinnut pelätä, ei vaikka kulkisi yksin pimeällä. Tietysti ei varmaan täälläkään ole maalaisjärjestä haittaa, mutta yleisesti Korea on turvallinen maa. Tavaroita ei tarvitse kytätä hysteerisesti, laukkua ei tarvitse puristaa ruuhkassa kaksin käsin eikä muutenkaan kulkea silmät selässä. Vähentää stressiä kummasti tämä.

Näin siis. On aika sanoa viralliset kiitokset kaikille, jotka ovat blogisivuille syystä tai toisesta päätyneet. Maaliskuun alusta lähtien tällä sivulla on käyty 3200 kertaa 732 eri IP:stä, en tiedä onko se paljon vai vähän missä suhteessa, mutta kiitos kuitenkin. (Paitsi ei kiitos niille automaattimainosroskaposteille, jota yritetään kommenteiksi.) Ihan kaikesta haluamastani en ehtinyt kirjoittaa mutta toivottavasti jostain kiinnostavasta kuitenkin. Toivottavasti lukeminenkin on ollut kivaa.

Aiemmista teemoista voi ehkä ennustaa missä merkeissä viime päivät ovat sujuneet ja miksi päivitykset ovat olleet harvemmassa. Apinan raivolla olen paahtanut tehtäviä ja yrittänyt siinä sivussa katsella Soulista niitä juttuja, jotka on vielä tekemättä. Motivaatiota kouluun lisää se, että kaikki muutkin tässä talossa on samassa sopassa, tosin päivä päivältä lukukauden loppu lähestyy ja pikkuhiljaa alkaa käytävillä kuulua iloisia ilmoituksia lähestyvistä viimeisistä tenteistä ja esseiden palautuspäivistä. Valitettavasti en pääse itse kiljumaan riemusta ennen kun suurin osa kilteistä koululaisista on jo lähtenyt kotiin, sillä sadistinen kemian professori päätti sijoittaa tentin vaihtarien lähtöpäivää seuraavalle maanantaille. Niinpä en pääse hyvästi-juhlissakaan rentoutumaan, mutta toivottavasti edes viimeisen tentin jälkeen sitten.

Lukukauden jälkeiset suunnitelmat on edelleen hiukan vaiheessa, ja niitä on tullut tässä viime päivinä vielä kyseenalaistettuakin kun Suomesta kantautui vähän ikävämpiä uutisia. Tarkoitus on kuitenkin käydä Japanissa, uudestaan Koreassa, Vietnamissa, Hong Kongissa ja ehkä pysähtyä vielä Lontoossa kun on kerran lentokilometrejä sinne asti kartutettu, ja siis palailla kotiin päin heinäkuun puolessa välissä.

Tästä reissusta onkin vaikeampi kirjoittaa. Kun huhtikuussa dmz:llä katselin observatoriosta pohjoiseen päin ja näin jo Kaesongin kaukaa, mietin, oliko mitään järkeä maksaa yli 170 euroa reissusta noin 20-30 km rajan taakse. Lauantain visiitillä kuitenkin ymmärsin, että paljon tuota kauemmas tuskin pääsee vaikka ostaisi lipun minne. Pohjois-Korea on todellakin ihan toinen maailma.

Tästä reissusta on hankala kirjoittaa myös siksi, että on mahdollista, että yritetään myydä aiheesta juttua lehtiin ja siis kapitalismin hengessä on mietittävä, ettei laita kaikkea blogiin. Sori. Saatan kuitenkin päivittää tätä myöhemmin kun selviää miten viritelmät onnistui ja muutenkin olen miettinyt nähtyä vähän enemmän. Suoraan kysymällä voi tietysti kuulla mitä vaan.

Kohde oli siis Kaesong, Goryo-dynastian aikainen pääkaupunki tuhannen vuoden takaa. Itse asiassa valtaosa ohjelmasta olikin tuon ajan historiallisten rakennusten tsekkaamista, ja paljolti samaltahan ne näytti kuin Etelässäkin. Mielenkiintoisimpia oli bussimatkat Kaesongin kaduilla ja maaseuduilla. Tämä kaikki on filmattuna vain minun ja 299 muun turistin mielessä, sillä kuvien ottaminen bussista oli kiellettyä kuvakontrolli aika todella tiukka. Pelloilla seisoi sotilaita säännöllisin väliajoin punaisten lippujen kanssa vahtimassa busseja, ja rajalla kävivät vielä jokaisen kamerasta kaikki kuvat läpi: myös minun 226 kuvaani.

Itse asiassa kaikkia mahdollisuuksia kokeilleena olin rajalla vähän pulassa kuvieni kanssa ja aluksi näytti siltä että poistavat kaiken materiaalin parin epäilyttävän otoksen takia, mutta lopulta riitti yhden kuvan poisto. Patterit muuten kuoli taktisesti heti kun pääsin P-Korean rajavalvonnasta takaisin bussiin… Olisikin ollut kiva testata mitä tekevät jos eivät pääse syynäämään. En välttämättä kuitenkaan haluaisi kokeilla, vaikka tunnelma tuolla ei ollutkaan niin jäätävä kun kuulemma dmz:llä, jossa pohjoisen ja etelän sotilaat tuijottavat toisiaan päivästä toiseen.

Mitä siellä sitten näkyi? Aika lailla kaikki näyttää olevan päinvastoin kuin Soulissa. Ihmisiä pelloilla istuttamassa riisiä, kävelemässä kaduilla tummissa yksinkertaisissa vaatteissa, pyöräilemässä vanhan oloisilla mummopyörillä. Mainoksia ei ole missään, talot ovat harmaita ja huonokuntoisia muutamaa prameaa taloa lukuun ottamatta. Kaupungin yli katsoo Suuren Johtajan patsas. Bussista heille voi vilkuttaa ja moni vastaakin, mutta eteläkorealaiset bussit eivät muuten herätä paikallisissa suuria reaktioita. Jos itsellä oli paljon miettimissä heissä, en osaa edes kuvitella, mitä he ajattelevat meistä.

Kuvia on tietysti tarjolla. Niitä on vierailukohteista, jotka olivat Bakyeon-vesiputous (yksi Korean kolmesta kuuluisasta vesiputouksesta) sekä Gwaneumsa-temppeli, kaupungin paras ravintola, jossa perinteinen Kaesongilainen lounas, Seonjukgyo-silta (jolla tapettiin Goryo-dynastian aikaan yksi kuningas) sekä Pyochungbi-monumentti (=kilpparit), Sungyang Seowon eli kungfutselainen koulu sekä Goryo Museum, josta en oikein saanut selvää mikä sen funktio oli. Esiintyvät siis tuossa järjestyksessä kuvakavalkaadissa, en tiedä onnistuuko seuraaminen näillä tiedoilla. Lisäksi ainakin rajaviranomaisten mielestä mielenkiintoisimmat kuvat on lounaan jälkeen Kaesongin pääkadulta. Katukuvien jälkeen on kuva pohjoiskorealaisesta tavaratalosta. Sitten poseeraan pohjoiskorealaisten ystävieni kanssa, kyselivät asioita Suomesta ja olemattomillakin korean taidoillani ymmärsin kysymykset, mutta ystävät eivät sitten ymmärtäneet minun vastauksia ennen kuin saimme tulkin apuun. Nuo oppaat olivat selvästi hommaan hyvin treenattuja, ystävällistä mutta määrätietoista porukkaa. He pitivät meidät tiukassa kurissa, mm. kuvanottopaikalta liikkuminen 5 metriä taaksepäin oli ehdottomasti kielletty, ja kuulemma viime reissulla ei saanut edes kävellä ravintolalta kadulle tuota 50 metriä, jonka me nyt saimme kulkea.

Jos nyt ei lasketa sitä, että ilmeisesti vähän pulassa oleva Suuri Johtaja tekee turistibisneksellä härskisti rahaa ja nämä avustukset eivät välttämättä päädy suoraan apua tarvitseville, tuo on kyllä todellakin käymisen arvoinen paikka.