Kevät Koreassa

Taiwan? No siellähän oli kivaa. En tajunnut miten etelässä se onkaan, kravun kääntöpiirin kohdalla ja eteläisin paikka, jonne tämä pohjoisen tyttö on ikinä päätynyt. Asteita oli miellyttävät (pikkuhiljaa olen tottunut lämpöön) vajaa 30, ihmiset hymyilivät, Taipei tuntui 2,6 miljoonalla asukkaallaan melkein inhimillisen kokoiselta ja siellä oli kaikkea jännää, saatika sitten maalla. Itsekseen olossa oli aluksi vähän totuttelemista, mutta kyllä se sitten siitä lähti sujumaan vanhasta muistista. Sai kääntyä kadulla ihan mihin halusi ja muuttaa suunnitelmia kun siltä tuntui. Ei etteikö olisi ollut mukava palata takaisinkin, taitaa olla soolomatkailun aika sitten kesällä ja katsotaan vielä, missä määrin silloinkaan…

Mutta, mitäs sieltä jäikään mieleen?

Ihmiset. Jos Koreassa avaa kadulla kartan, voi olla aika varma siitä että pitkään sen kanssa ei tarvitse yksin pähkäillä. Ei mitään valittamista korealaisten ystävällisyydestä, paljon on meillä siitä oppimista, mutta Taiwanissapa ei tarvitse kuin kävellä kartta kädessä, niin jo ollaan kertomassa suuntaa. Tulevat myös kysymään englannin kieliopista (”voiko sanoa näin?”) ja muuten vaan juttelemaan kun on kerran oikein ulkkari siinä. Kaiken lisäksi nämä on vähän ujoja, ja kiittävät keskustelutuokiosta. Luulisi että minä olisin se, jonka pitäisi olla kiitollinen, että saa tutustua paikallisväestöön.

Ruoka. Taiwanissa on kiinalaisen edustuksen lisäksi hyvällä tiheydellä buddhalaisia kasvisruokabuffetteja, ja meikäläisen loma kului yksinomaan jälkimmäisten tuella. Valitsee mitä haluaa, maksaa painon mukaan n. 2e/ateria ja nauttii, on nimittäin älyttömän hyvää. Löytysköhän Soulistakin…

Luonto. Nättiä on, niin kuin opaskirjassakin luvattiin. Yhden päivän kävin itärannikolla merta ihmettelemässä ja vaeltelemassa, maisemat oli todella upeat. Palmuja ja kaikkea sellaista etelän rehua en osannut odottaa, niitä ihastelin mehiläisiä ja käärmeitä pelätessä. Vaellus ei tuolla reitillä ollut mitään Suomen tyylin luonnonrauhasta nauttimista vaan seuraa kyllä riitti, mutta eipä tarvinnut pelätä eksyvänsä tai loukkaantuvansa yksikseen. Lopuksi junaa odotellessa täydelliselle rannalle, täydellisenä päivänä. Kyllä kelpasi.

Taipei 101. Tämähän on se maailman korkein valmis rakennus, jonne piti päästä ihmettelemään. Mitäs hienoa siitä sitten sanoisi, ei varmaan tule kelleen yllätyksenä että maisemat oli aika upeat. Ja se maailman nopein hissi oli todellakin nopea. Laitan tähän teille oikein panoraamakuvan, joku on varmasti ottanut paremman, mutta siinä näkymät kun itse kävin. Klikkaamalla suuremmaksi. Lisäksi albumissa on halukkaille 4 megan tarkempi versio, jota saakin sitten hetken ladata.

Metro. Taipein metro eli MRT on kuulemma maailman paras, ja kyllä se siltä tuntuikin. Sääntöjä riittää ja sakon voi saada mm. syömisestä tai väärässä paikassa seisomisesta. Laiturilla on merkitty jonotusalueet, joille taiwanilaiset asettuvat odottamaan junaa, joka pysähtyy merkitylle paikalle. Taipein metrossa ei törmäillä ovilla vaan kuljetaan nätisti sisään ja ulos viivojen mukaan. Ehkä turhaa nipotusta jonkun mielestä kaikki tuo, mutta pakko myöntää että tällaista järjestystä rakastavaa suomalaista miellyttää kun homma pelaa. Ihmismäärät on täällä päin maailmaa vähän eri luokkaa kun Helsingin metrossa ja niissä sukkulointi sekä hermojen säilyttäminen on oma taiteenlajinsa varsinkin silloin kun kaikki kävelevät minne sattuu ja töniminen on sallittua, kuten Soulin sinänsä ihan toimivassa maanalaisessa. Yksi kiva juttu vielä Taipein metrosta: siellä ei ole vaunujen väleissä ovia vaan näköyhteys on junan päästä päähän, joten matkustaessa voi katsella miten juna kääntyy ja menee ylä- ja alamäkeä. Melkein kun vuoristoradassa olisi, tosin aika kesyssä. Metrolle kyltteineen tein oikein oman albuminkin.

Yksi reissun huippuhetkistä oli se, kun päädyin keskelle buddhalaista seremoniaa lauantai-iltana. Ajattelin ettei Longshan-temppelissä mitään illalla tapahdu, väärässä olin. Nämä harjoittaa uskontoa paljon meluisammin ja riehakkaammin kuin Suomessa on tapana, ja jotenkin pidin tunnelmasta. Ilotulitusraketit paukkuvat, suitsukkeet tuoksuvat, alttarilla kumarretaan. Toinen jännittävä kohtaaminen tapahtui Sun Yat-Sen -memorial hallissa, jossa portaikossa törmäsin näihin kavereihin. Ilmeisesti joku vahdinvaihtoseremonia oli kyseessä, vaikkei kukaan sitten vaihtunutkaan vaan aseita vaan pyörittelivät. Koreagrafia oli niin pitkä ja koominen ja portaikon tapaaminen niin surrealistinen tilanne (ihan kuin liikkuvia vahanukkeja, hyvin ovat treenanneet), että minulla oli suuria vaikeuksia seurata näitä vakavana. Ois ehkä pitänyt testata pysyykö noilla naama peruslukemilla jos toinen repeää ihan täysin…

Kuvia on taas ehkä muutama liikaa, mutta katsoo kuka tykkää…