Ensinäkymiä
Nyt on neidillä nettiyhteys ja maailma on taas vähän parempi paikka. Lueskelen oppaista Soulin nähtävyyksistä ja olen kovin innoissani siitä, että en ole nähnyt kaupungista oikein vielä mitään. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, tässä vähän sekalaisia otoksia ensimmäisiltä päiviltä.
Lentäminen on ympäristöä ajattelevalle ja lentopelkoiselle yleensä se viimeinen matkustusvaihtoehto. Pakko kuitenkin myöntää, että Cathay Pacific oli tehnyt reilun 11 tunnin lennon niin mukavaksi kuin vaan mahdollista. Tilaa ei ollut sen kummemmin, mutta se unohtui omaa ruutua tuijotellessa ja leffoja, sarjoja ja radiokanavia valitessa ja matkan edistymistä kuvaavan kartan kanssa paikkoja bongatessa. Nukkuakin olisi voinut, mutta silloin oli vaarassa missata tarjoilut, joita tuntui olevan vähän koko ajan: keksejä, nuudeleita, sämpylöita, juomia tuotiin nenän eteen vähän väliä. Ja tämä luvattujen lämpimän ruuan ja aamupalan lisäksi.
Yliopistolle oli helppo löytää: hyppäsi vaan lentokentällä bussiin, joka pysähtyi Ewhan mukaan nimetyllä pysäkillä, josta osoittikin viitta oikeaan suuntaan. Tällainen oli katukuva saapumistiellä. Takana siintävä harmaa on kampusaluetta.
Majoitun kampuksella Ewha-Samsung International Housessa eli oikeassa vaihtarikeskittymässä. Korelaiseen tyyliin kaikki on kaupallistettu. Kiva talo tämä kuitenkin on, ja pari vuotta vanhana tosi hyväkuntoinen. Hissit ja ovet juttelee, mutta en vielä oikein tiedä, mitä ne sanovat.
Tässä huoneenpuolikkaani 7. kerroksessa:
Tänään onnistuin löytämään ensimmäisen kaupan. Täällä olleen vaihtarin neuvo oli syödä, mitä korealaiset syövät. En vaan tullut kysyneeksi, mitä se sitten on.. Nämä olivat kaikki ihan hyviä:
Lopuksi vielä vähän näkymää N Seoul Towerista, jonne buddymme meidät veivät kun ei päästykään immigration officeen rekisteröitymään. Luulen, että tornissa oli mukavampaa…
Helmikuu 28th, 2008 at 17:22 pm
Olet siis päässyt jokseenkin perille… Hyvältä näyttää, jopa se kahden hengen huone jonka jaat sen inhimillisen jenkin kanssa. Mulle tuli ihan kaukokaipuu kun kattelin noita kuvia! Varmaan tarpeetonta muistuttaa, että pidä hauskaa.