Kevät Koreassa

Toisin kuin blogista on ehkä voinut viime viikot päätellä, kotiin on palattu suunnitelmien mukaan. Netissä surffaillessa usein näkee, että suunnitellullakin blogin pidolla on tapana jäädä puolitiehen. Täytyy vähän olla ylpeä, että jaksoi puristaa reaaliajassa Vietnamiin asti, vaikka muutama ajateltu ja luvattukin juttu jäikin tekemättä. Saa katsoa jos vielä joskus jaksaa täydentää.

Ennen kotiinpaluuta tuli vierailtua Hong Kongissa. Kisakunto meinasi Vietnamin jälkeen heiketä niin, että uuden paikan katsastamiseen motivoituminen oli jopa hankalaa, mikä on kummallista kun kyseessä on sentään Hong Kong. Kaupunkiin tutustumisessa helpottivat suuresti paikalliset oppaani, Honkkarissa keväästä vaihdossa ollut Essi sekä paljasjalkainen hongkongilainen Stalla, joille väsynyt matkaaja sai vierittää vastuun jännien paikkojen näkemisestä. Kivaahan siellä olikin, varsinkin pilvenpiirtäjien paljous on kyllä jotain aivan muuta kuin Suomessa. Muutama kuva.

Hongkongista lensin Lontoon kautta Suomeen. Kilroy mahdollistaa lentokilometrien maksimoimisen kun näin kierretään, samaan aikaan Lontoon koneen kanssa kun Helsinki-Vantaalle laskeutui Finskin Hong Kongin lento, jota kelpasi väsyneenä ihmetellä. Ei kyllä palvelut varmasti ole heillä Cathay Pacificin pitkänmatkan lentojen luokkaa. Omat telkkarit, videot, musalistat ja menyyt tekee ökymatkaamisesta juuri sitä tavisten luokassakin. Ja bonuksena pääsi siis kuuntelemaan brittiaksenttia ja ihmettelemään eurooppalaista kulttuuria tauon jälkeen.

Heinäkuiseen Helsinkiin paluu olikin suorastaan hulvaton. Hong Kongin ihmispaljouden jälkeen se kaikki tyhjyys ja tila ja kukkien tuoksu oli ihmeellistä. Muuten näiden viikkojen aikana ei (vielä) ole kummempaa kulttuurishokkia ehtinyt kehittyä, päin vastoin on mukavaa olla taas tutussa ympäristössä, jossa tietää miten käyttäydytään ja ei tarvitse aina tuntea itseään vähemmän tyylikkääksi kuin paikalliset. Ympin kenttäkurssilla huomasin vaihtavani vaistomaisesti tuulihousut ja kumpparit farkkuihin ja Hong Kongista löydettyihin hienoihin violetteihin tennareihin aina kun mahdollista, vaikka siinä ympäristössä ensimmäisilläkin olisi pärjännyt mainiosti päivät pitkät ilman pitkiä katseita. Näin sitä on metsäläistäkin koulutettu, tosin korkokenkiä en vieläkään lupaa enkä niiden jatkuvaa kopsetta kampuksen asvaltilla kaipaa.

Suomeen totuttautuminen jatkuu ja arki on vielä edessä, mutta hieno vaihto myös takana. Tämä latteus riittäköön loppukaneetiksi… Ehkä!

Viimeinen päivä Vietnamissa on käsillä ja ä:n pilkut koneesta löydetty. Täällä on miellyttävän trooppista eli helkkarin lämmintä ja kosteaa. Ulkona pärjäilee juuri ja juuri kun muistaa leppoisan tahdin ja nestetankkauksen. Kelpaa sitten Suomen kesässä palella. Tässä pientä raporttia viikon kulusta. Huomenna siirtyminen Hong Kongiin, josta tiistai-iltana kohti kotia.

Ohjelmassa on ollut tietysti ravailua Hanoin kaduilla, hyvin syömistä, turistikohteiden katsastusta ja sellaista. Kampaajallakin kävin oikein, että kehtaa kotiin tulla. Hanoi on kovin eläväinen paikka ja sinänsä kiehtova. Erityiseti vietnamilainen kadun ylitys on ollut hauska opetella, kyllä ne tuhannet mopot väistää kun vaan hyppää sekaan vaikka hirvittääkin. Ilmeisesti on tärkeää kävellä suoraan ja selvästi havaittavaa mutta inhimillistä vauhtia sekä välttää asiaan kuuluvista tööttäilyistä pelästymistä ja siitä seuraavia sivuhyppyjä. Laitoin lisää kuvia samaan vanhaan kansioon.

Kävin myös muutamalla reissulla. Ensimmäinen oli päivän visiitti Perfume Pagodalle, eli luolalle, joka on buddhalainen pyhä paikka. Sinne mentiin minibussilla, soutaen, kävellen sekä kaapelihissillä, ja matkalla sai ihmetellä paikallista maaseutua. Ihailtavalla aktiivisuudella meille myös myytiin juomia, reippaimmat seurasivat soutaen perässä ja ostosta kieltäytymiseen totesivat että ei haittaa, myöhemmin sitten. Lisäksi ärsyttää myyjien ja moto- ja cyclokyytien tarjoajien tapa puhutella kaikenikäistä naisihmistä madamena. En kai minä nyt niin vanha ole… Ettei mene ihan valitukseksi, laitetaan nättejä kuvia.

Lisäksi kunnon tätimatkaaja osallistuu tietysti kokkauskurssille. Tehtiin sen verran erikoisia ruokia etten lupaa mitään kummempia näytteitä Suomessa, mutta hyvää oli. Suosikkini täällä on kuitenkin edelleen pho, eli nuudelisoppa, joka on limen kanssa tosi hyvää. Taidan taas luottaa kuvamateriaaliin.

Hienoin paikka oli Halong Bay, jonne tuli kerrankin buukattua reissu oikean firman kautta. Heillä kun oli rantaparatiisi omalla saarella, ja nautintoa voi vielä lisätä katselemalla horisontissa siintävää hotellikaupunkia, johon valtaosa turisteista päätyy. Rannalla makaamisen ja bungalowissa nukkumisen sekä noin kuuden ruokalajin illallisten lisäksi ohjelmassa oli risteilyä ja kajakointia todella kauniilla Halong Baylla, joka on myös Unescon maailmanperintökohde, sekä pyöräilyä ja vaellusta Cat Ba:n kansallispuistossa. Nämä on niitä reissuja, joita muistelee ilolla kun syksyllä paiskii töitä ja yrittää saada maailmalle jaeltuja rahoja kompensoitua. Ei mennyt hukkaan. Rannalla ensin vähän suretti ettei ollut J:llä alkavaa henkilöä seurana, mutta onneksi reissulla tapasi mukavia ihmisiä. Tulipa myös pitkästä aikaa hyödyttyä ranskan taidoista, sehän sujui kun vettä vaan ymmärrettävää ranskaa puhuvan espanjalaisrouvan kanssa, tai ainakin paljon sujuvammin kuin meikäläisen 8 opintopisteen espanja. Kuvia on taas tietysti, aika paljon mutku siel nyt vaan oli niin hienoo.

Nain sita on taas edetty ihan Vietnamiin asti. Ensin kavin kuitenkin saarella rantalomalla, Soulissa seka temppelissa.

Ohjelmassa oli Japanista palattua siis jalleen sahaamista ympari Koreaa. Varsinkin yksi Soul-Busan -moottoritie alkoi kayda jo liiankin tutuksi, mutta onneksi deluxe-bussissa saa hyvat unet. Soulista viimeisen kerran poistuminen oli kylla vaikeaa, mutta nelja hyvaa kuukautta on siella vietetty, joten ehka parempi lahtea ennen kuin alkaa kayda rutiiniksi.

Ennen maasta poistumista kavin siis Golgulsa-temppelissa vuorokauden verran treenaamassa Sunmudoa munkkien ja muutaman muun temple staylaisen ja oppilaan kanssa. Korealaiset vanhemmat saattavat lahettaa teininsa temppeliin kesaleirille treenaamaan sunmudoa ja buddhalaisuutta, ja naita kavereita olikin seurana kymmenkunta. Ohjelmaan kuului myos muita zen-buddhalaisuuden keskeisia toimenpiteita, kuten mantrojen lausumista aamuneljalta, 108 kumarrusta, meditaatiota istuen ja kavellen, seka hyvan kasvisruuan nauttimista. Varsinkin aamuheraamiset naytti teineja innostavan, mutta sisukkaasti he kaikessa olivat mukana. Motivaatiota varmaan lisasi myohastelysta annettava rangaistus, 3000 kumarrusta. Kylla kavi mielessa kaikkien elaman monimutkaisuuksien keskella, etta pitaisiko sita vaan vetaytya temppeliin kulkemaan haalareissa ja treenailemaan, mutta kenties se ei ihan niin yksinkertaista ole… Joka tapauksessa varsin rauhoittava kokemus tuo. Ja munkit oli tuolla treeniohjelmalla aika salskeita. Kuvaaminen oli tapahtumien luonteen takia vahan epaluontevaa, mutta muutama yleisluontoinen otos taalla. Jos siella satoikin, niin voisi myos linssin puhdistaa…

Rauhoittumisen jalkeen olinkin valmis astumaan uudelle maalle, joka todellakin on vahan erilainen paikka. Kuulostaa kovin elitistiselta, mutta taalla reppureissaajan ja vahan jotain muuta hakevan perusturistin mekassa ymmartaa, miten vahan turisteja ja ulkkareita Koreassa oikeastaan onkaan. Tottahan tuo, etta Korea Aasian kapitalistisimpana ja lansimaisimpana maana ei ehka ole niin eksoottinen kuin nama Etelan paratiisit, mutta toisaalta jossain mielessa silla on enemman annettavaa, kun paikallisia ei ole valmista kasitysta ulkomaalaisista kavelevina lompakkoina. Oli miten oli, Hanoi vaikuttaa kiehtovalta, ja ymmarran kylla miksi taalla kulkee kasapain reppureissaajia intiavaatteissa ja lonely planetit kasissaan. Joukkoon vaan. Lampoa on ehka liikaa, moottoripyorakyytia tarjotaan ehka vahan liian usein, autot toottailee ehka vahan liikaa ja amerikan- ja australianenglanti on yleisin hostellissa puhuttu kieli, mutta kaikki on halpaa, ruoka on hyvaa, kaduilla on varikasta, ihmiset ovat ystavallisia silloin kun eivat yrita myyda mitaan ja hostellissakin on ilmastointi. Tama (ja nama kuvat) parin Hanoin paivan perusteella, pian lahden ihmettelemaan rannikkoa ja pagodoita seka luontoa, jonka pitaisi olla Vietnamissa se natein juttu.

Pieni kuvakavalkaadi kevään varrelta ennen kuin lähetän tietsikan kotiin (ja toivon, että se kuvineen tulee joskus ja ehjänä perille…).

Ensin yleisötoive, kuvia Soulista.

Niinpä sitä sitten oli aika jättää I-house; pakata tavarat, lähettää 15 kiloa kotiin (vaikka mitään ihmeempää en muka ole ostellut), jättää puolet jäljelle jääneestä liiasta tavarasta Souliin ja heittää reppu selkään. Läksiäisjuhlatkin sain.

Koko reissun kuvat on kansiossaan, ja muutama linkki tekstistä toivon mukaan antaa vinkkiä siitä, missä mennään… Sori kun ei ole kehittyneempää versiota enkä osaa lisätä kuvauksia kuviin kun tosi hankalasti, mitä en siis täällä kerkiä tehdä.

Matkan alkuun lähti tueksi ja turvaksi Moniek, jonka kanssa suuntasin Daeguun, Korean kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin. Yö sujui mukavasti jimjilbangissa, ja aamulla lahdimme pitkäksi venähtäneelle Haeinsa-temppelivierailulle. Samalla tuli tsekattua kansallispuistoakin ja nättiä oli. Busanissa kavin tällä kertaa lahinna nukkumassa ja toteamassa olevani aika juntti. Samassa hostellissa yöpyi pari intialaista nuorta miestä ja minä heti miettimään, että minka siirtotyöläisten kanssa taalla oikein punkataan, ennen kuin selvisi, etta kaverit olivat geofyysikoita ja paikalla konferenssissa. Oli heillä viela jotain fiksua sanottavaa saastumisestakin, mihin tuo konferenssikin liittyi, mutta minulla ei ollut kykyä ymmärtää sita englannin murretta sen enempää. Harmi sillä oltiin etäisesti siis samalla alalla.

Matka jatkui lautalla Japaniin, Fukuokaan ja mahtavan JR passin turvin mahtavalla shinkansenilla kohti Keski-Japania, Okayaman puiston ja linnan kautta Kiotoon. Kiotossa laiskotti ja vasytti, mutta sain itseni lopulta liikkeelle ja temppelimaratoonille. Tosin jo ensimmaisen jälkeen bongasin ihanan pikkuravintolan ja huomasin olevani nälkäinen… Lomallahan sita ollaan. Mutta pääsi sita sitten lopulta asiaankin, ja kyllähän Kioto on maineensa veroinen. Kavereiden 12 temppelin ennatystä ei rikottu, mutta mukavaa oli. Puistossa tapasin uuden ystäväni Mijuangin, korealaisen ydinfyysikon (huomatkaa jatkumo!) ja post doc -tutkijan, jota riemastutin tietysti korean taidoillani. Selvisi myös, etta hän on valmistunut vaihtopaikastani Ewhasta, ja niinpa tsekkasimme pari seuraavaa temppelia ja shrineä seka työpaikkansa Kioton yliopiston kampuksen ja filosofipolun yhdessa, minkä jälkeen hän vielä tarjosi minulle japanilaistyylisen ramen-aterian.

Osakassa koin aitojapanilaisen kapselihotellin. Hintalaatusuhde oli aika jees, 17 eurolla saa oman kapselin ja kylpylän kayttöikeuden. Hauska kontrasti oli viereinen Osakan vilkkain baarialue ja tyylikkäimmät ikinä näkemäni ihmiset. Japani on visuaalisesti kiehtova paikka.

Japani on hieno, ja kovin erilainen kuin Korea. Korealaiset näyttävät kovin homogeenisilta Japanin jälkeen, tuntuu etta Koreassa on vain yksi muoti kun Japanissa on jokaisella pyrkimys kehittaa oma. Hostellilta tavattu pidemman linjan pyörämatkaaja kertoi kyllästyneensä Koreaan tämän takia, tiedä sitten miten paljon nyt kärjistetään mutta kuitenkin. Toisaalta Korea tuntuu eksoottisemmalta, sillä Japanissa ainakin Kiotossa ja Osakassa oli Koreaan verrattuna tosi paljon ulkkareita joka puolella, mikä nyt ei turistialueilla varmaan ole mikään ylläri. Silti riitti kuitenkin minullekin koululaisryhmia, jotka halusivat opettajan johdolla (tai lähinnä käskystä) treenata englantia..

Japanissa on minusta myös upea pyöräilykulttuuri, jollaista en ole Koreassa todistanut. Porukka ajelee mummotyylisillä järeillä pyörillä tai sitten kevyillä lähes vaihteettomilla kaupunkiajokeilla, ja puku päälläkin voi töihin ajaa. Tosin satula kuuluu näköjään laittaa ihan liian alas, kypärä ei kuulu muotiin ja sitten pitää vielä ajella vähän vaarallisen oloisesti ja lähellä piti -tilanteita sai todistaa melkein joka risteyksessä, mutta kummasti ne vaan väistelivät ja matka jatkui.

Hiroshimassa kävin vielä katsastamassa pommiaiheista museota ja puistoa, ja se oli nätti kaupunki muutenkin. Sitten 14 tunnin matkustusrupeama Souliin, ja kerkesin vielä viettää jimjilbang-yön Hongkongiin suuntaavien kavereiden kanssa. Nyt väsyttää ja viikko eteenpäin on pitkälti buukattu. Edessä on reissu saarelle länsipuolelle Koreaa, pari päivää Soulissa kavereita tavaten, kauan haikailtu temple stay ja ilmeisesti samalla buddhalaisen sunmudo-taistelulajin treeniä (se on joku taekwondon sukulainen) ennen torstaita ja siirtymistä Vietnamiin. Huhhuh, pitää olla tarkkana ettei mene suorittamiseksi tämä lomailu, mutta tuleepahan viimeiset Korean ajat käytettyä tehokkaasti.

Päivitetty 20.6… Laitan kuviakin vielä palattuani lisää, tuli vähän kiireellä lähtohulinoissa niitä valittua.

Niin se vaan on käynyt, että lukukausi on lopussa ja on siis aika myös päättää vaihto-teemaisen blogin virallinen osuus. Ei ettenkö voisi ja olisi vähän jo lupaillut tätä päivittää reissultakin. Vaikka päivitysvälit on silloin tällöin venyneet, on kirjoitus ollut mukavaa hommaa.

Viimeisen kerran kunniaksi ajattelin katsausta Soulin ja Korean mukavuuksiin. Mikä tekee Ewhasta, Soulista ja Koreasta käymisen arvoisen paikan? Ei paremmuusjärjestyksessä. Täällä muutama aiheeseen löyhästi liittyvä kuva viimeisiltä päiviltä.

I-House. Rakasta international homea voi välillä vihata, ja se ei todellakaan ole korealaisen kulttuurin keskittymä, mutta ihan miellyttävä paikka elää ja yrittää. Hanasta tulee aina lämmintä vettä, kaikki on uutta ja kiiltävää ja fasiliteetit löytyy, paitsi tietokoneluokan koneissa on viruksia. Mutta kuitenkin: Kellä on kotitalossa kauppa, kuntosali ja videohuone? Kellä on kaverit muutaman kerroksen päässä? (Vaikka tietysti korealaisiinhan täällä ollaan tutustumassa…) Ja kenellä on hieno 8. kerroksen kattoterassi istutuksin?

Ewha. Edellisen hyviksi puoliksi lisättäköön, että se sijaitsee tällä nätillä kampukselle ja joka paikkaan on lyhyt matka. Tosin yleensä täällä pitää mennä ylä- tai alamäkeen, mikä saa ihailemaan paikallisten korkokengillä kävely- ja juoksutaitoja. Ewhan kampus on kuin Jyväskylä kutistettuna ja vielä jyrkempi.

Mahdollisuudet. Täällä ei akateemisissa piireissä olla niin kyynisiä kuin kotomaassa. Tosin paikallisilla ainakin taitaa olla ihan samanlaiset ongelmat tyollistymisen kanssa ja naisilla vielä omansa, ja vaihtarit taas on taloustieteilijoitä joiden tulevaisuus on varmasti oikeastikin messevä, mutta silti: täällä tuntuu, että opiskelusta on ainakin jollekin ihan hyotyäkin. Itsekin on alkanut miettiä, että onko se nyt niin kauheaa jos Jyväskylässä on vastavalmistuneella vaikeaa, kun maailma on täynnä mahdollisuuksia.

Ruoka. Tästä olettekin kuulleet, se on halpaa ja hyvää. Erikoismainintana tällä kertaa samkjopsal eli korealainen grillaus, jota on tullut harrastettua viime päivinä liikaa. Tämä karppaajan toiveuni ei ehkä ole ihan karsinogeenitöntä, mutta maku on hyvä ja tapahtuma itsessään sosiaalinen. Ruoka siis paistetaan itse pöydällä ja syödään siitä valituin höystein.

Luonto. Korea on kaunis paikka. Pinta-alasta on valtaosa vuoria, ja vaellusta arvostetaan sen verran että niitä on pidetty nätissä tilassa, jota kuitenkin pääsee jalan ihmettelemään. Tosin en ole onnistunut löytämään paikkaa, jossa saisi vaeltaa rauhassa ja omassa porukassa, mutta ei se ole pilannut luontoelämyksiä. Rannoista pidän myös kovasti.

Jimjilbang. Jos yksi asia pitää Koreasta tuoda Suomeen niin se on tämä. Perehtykää linkin takana perusasioihiin, sanonpa vain että rentouttavampaa paikkaa saa hakea. Parasta korealaisessa kylpylässä on se, että siellä saa viipyä niin kauan kuin lystää ja saman katon alta loytyy kylpylän ja erilämpoisten huoneiden lisäksi kaikkea ravintolasta elokuvahuoneeseen, hierontaa tietysti ja kaiken huipuksi näissä saa yopyä.

Liikenneyhteydet Jos muutamassa yhteydessä olenkin sanonut pahan sanan korealaisesta metrosta ja korealaisten tavasta “avustaa” tielle osunutta kulkijaa oikeaan suuntaan (kutsutaan myös tönimiseksi), niin onhan se myönnettävä että kyllä täällä systeemi toimii ja 10 miljoonaa ihmistä kuljetetaan nopeasti työpaikoilleen joka päivä (kuten kapitalismin kehdossa kuuluukin). Todellinen hienous on kuitenkin tämän maan bussijärjestelmä, erityisesti Soulista ja Souliin pääsee mistä vaan kolkasta melkein milloin vaan, säännöllisesti ja vieläpä halvalla. Hinnat on ehkä neljäsosa Suomen aikuisten hinnoista, ja sillä saakin jo leveän miellyttävän (keino)nahkaistuimen deluxe-bussista. Kyllä kelpaa. Huomenna testaan KTX:n eli helkkarin nopean junan, ja Japanissa toivottavasti vielä lisää hienouksia raiteilla.

Hinnat. Suomessa varmaan itken ensimmäisen kerran kaupassa.. Ei tämä Aasian halvin maa ole missään nimessa, mutta varsinkin näin vahvan euron aikaan mukava paikka kuitenkin. Vaatteet olisi tosi halpoja, tosin kokoja ei aina ole eikä aina laatukaan päätä huimaa vaikka myyjät jaksaa muistuttaa että ne on made in Korea eikä China…

Tekniikka ja järjestys. Koreassa yleisesti hommat toimii, eikä arkisissa asioissa tarvitse hermojen kiristyä. Tai no, kesti hetken ennen kuin tämä primitiivinen oppi, miten hieno kosketuslamppunsa toimii… Esimerkkinä toimivista käytänteistä ravintolatavat: tilauksen jälkeen saa laskun valmiiksi poytään ja sen kanssa voi maksaa ovella sitten kun on valmis eikä tarvitse enää huhuilla tarjoilijaa. Huhuillakaan ei tosin tarvitse, sillä varsinkin iltapuolella avoinna olevissa ravitsemusliikkeissä on poydässä nappi, jota painetaan kun halutaan huomiota. Helppoa ja näppärää ainakin tällaiselle ujolle suomalaiselle, jolla ei vielä tarjoilijan kutsu koreaksi suju ilman että kaikki kääntyvät ympärilla katsomaan.

Kieli. Neljä kuukautta olisi voinut käyttää tehokkaampaankin kielen opetteluun. Meidän reissuporukassa on yksi ihminen hoitanut puheasiat koska osasi hiukan tullessaan ja onkin nyt sitten se, joka on sitä taitoa saanut kehittää muiden avuttomuuden vain lisääntyessä. Toisinkin olisi voinut itse tehdä jos olisi ollut fiksumpi ja koreani on edelleen heikkoa, mutta pikkuasioita kuitenkin saa hoidettua. Korea kuulostaa kauniilta vaikkei sitä ymmärtäisikään, ja tulee ikävä sitä jokapäiväistä ääntä, jota saa ympärillä kuunnella.

Ihmiset. Viimeisenä mutta ei todellakaan vähäisimpänä, korealaiset on sympaattista porukkaa, ja ikävähän näitä tulee. Jostain syystä neljä kuukautta on mennyt mukavasti hymyillen silloinkin kun ei mitään tajua, varmaan siksi että nämä on tavoillaan kuitenkin hauskoja ja ystävällisiä. On helppo tulla tuohon johtopäätökseen kun ei tiedä mitä sanovat.. Mutta kuitenkin, aina on apua saatu ja paljon enemmänkin kun on toivottu. Meitä on kyyditetty nähtävyyksissä, viety kädestä pitäen paikan päälle kun on etsitty jotain, toivotettu tervetulleeksi kotiin, toivottu että pidetään yhteyttä ja aina välillä kehuttu kauniiksi ja komeiksi. Koskaan ei ole pulaan jääty ihmisten takia, eikä oikeastaan muutenkaan. Näillä on myös mukava tapa lähestyä eksoottisia ulkkareita, ja muutenkin porukkaan saa helposti kontanktia jos haluaa. Eri asia sitten jos haluaa olla itsekseen…

Turvallisuus. Koreassa ei ole tarvinnut pelätä, ei vaikka kulkisi yksin pimeällä. Tietysti ei varmaan täälläkään ole maalaisjärjestä haittaa, mutta yleisesti Korea on turvallinen maa. Tavaroita ei tarvitse kytätä hysteerisesti, laukkua ei tarvitse puristaa ruuhkassa kaksin käsin eikä muutenkaan kulkea silmät selässä. Vähentää stressiä kummasti tämä.

Näin siis. On aika sanoa viralliset kiitokset kaikille, jotka ovat blogisivuille syystä tai toisesta päätyneet. Maaliskuun alusta lähtien tällä sivulla on käyty 3200 kertaa 732 eri IP:stä, en tiedä onko se paljon vai vähän missä suhteessa, mutta kiitos kuitenkin. (Paitsi ei kiitos niille automaattimainosroskaposteille, jota yritetään kommenteiksi.) Ihan kaikesta haluamastani en ehtinyt kirjoittaa mutta toivottavasti jostain kiinnostavasta kuitenkin. Toivottavasti lukeminenkin on ollut kivaa.

Aiemmista teemoista voi ehkä ennustaa missä merkeissä viime päivät ovat sujuneet ja miksi päivitykset ovat olleet harvemmassa. Apinan raivolla olen paahtanut tehtäviä ja yrittänyt siinä sivussa katsella Soulista niitä juttuja, jotka on vielä tekemättä. Motivaatiota kouluun lisää se, että kaikki muutkin tässä talossa on samassa sopassa, tosin päivä päivältä lukukauden loppu lähestyy ja pikkuhiljaa alkaa käytävillä kuulua iloisia ilmoituksia lähestyvistä viimeisistä tenteistä ja esseiden palautuspäivistä. Valitettavasti en pääse itse kiljumaan riemusta ennen kun suurin osa kilteistä koululaisista on jo lähtenyt kotiin, sillä sadistinen kemian professori päätti sijoittaa tentin vaihtarien lähtöpäivää seuraavalle maanantaille. Niinpä en pääse hyvästi-juhlissakaan rentoutumaan, mutta toivottavasti edes viimeisen tentin jälkeen sitten.

Lukukauden jälkeiset suunnitelmat on edelleen hiukan vaiheessa, ja niitä on tullut tässä viime päivinä vielä kyseenalaistettuakin kun Suomesta kantautui vähän ikävämpiä uutisia. Tarkoitus on kuitenkin käydä Japanissa, uudestaan Koreassa, Vietnamissa, Hong Kongissa ja ehkä pysähtyä vielä Lontoossa kun on kerran lentokilometrejä sinne asti kartutettu, ja siis palailla kotiin päin heinäkuun puolessa välissä.

Tästä reissusta onkin vaikeampi kirjoittaa. Kun huhtikuussa dmz:llä katselin observatoriosta pohjoiseen päin ja näin jo Kaesongin kaukaa, mietin, oliko mitään järkeä maksaa yli 170 euroa reissusta noin 20-30 km rajan taakse. Lauantain visiitillä kuitenkin ymmärsin, että paljon tuota kauemmas tuskin pääsee vaikka ostaisi lipun minne. Pohjois-Korea on todellakin ihan toinen maailma.

Tästä reissusta on hankala kirjoittaa myös siksi, että on mahdollista, että yritetään myydä aiheesta juttua lehtiin ja siis kapitalismin hengessä on mietittävä, ettei laita kaikkea blogiin. Sori. Saatan kuitenkin päivittää tätä myöhemmin kun selviää miten viritelmät onnistui ja muutenkin olen miettinyt nähtyä vähän enemmän. Suoraan kysymällä voi tietysti kuulla mitä vaan.

Kohde oli siis Kaesong, Goryo-dynastian aikainen pääkaupunki tuhannen vuoden takaa. Itse asiassa valtaosa ohjelmasta olikin tuon ajan historiallisten rakennusten tsekkaamista, ja paljolti samaltahan ne näytti kuin Etelässäkin. Mielenkiintoisimpia oli bussimatkat Kaesongin kaduilla ja maaseuduilla. Tämä kaikki on filmattuna vain minun ja 299 muun turistin mielessä, sillä kuvien ottaminen bussista oli kiellettyä kuvakontrolli aika todella tiukka. Pelloilla seisoi sotilaita säännöllisin väliajoin punaisten lippujen kanssa vahtimassa busseja, ja rajalla kävivät vielä jokaisen kamerasta kaikki kuvat läpi: myös minun 226 kuvaani.

Itse asiassa kaikkia mahdollisuuksia kokeilleena olin rajalla vähän pulassa kuvieni kanssa ja aluksi näytti siltä että poistavat kaiken materiaalin parin epäilyttävän otoksen takia, mutta lopulta riitti yhden kuvan poisto. Patterit muuten kuoli taktisesti heti kun pääsin P-Korean rajavalvonnasta takaisin bussiin… Olisikin ollut kiva testata mitä tekevät jos eivät pääse syynäämään. En välttämättä kuitenkaan haluaisi kokeilla, vaikka tunnelma tuolla ei ollutkaan niin jäätävä kun kuulemma dmz:llä, jossa pohjoisen ja etelän sotilaat tuijottavat toisiaan päivästä toiseen.

Mitä siellä sitten näkyi? Aika lailla kaikki näyttää olevan päinvastoin kuin Soulissa. Ihmisiä pelloilla istuttamassa riisiä, kävelemässä kaduilla tummissa yksinkertaisissa vaatteissa, pyöräilemässä vanhan oloisilla mummopyörillä. Mainoksia ei ole missään, talot ovat harmaita ja huonokuntoisia muutamaa prameaa taloa lukuun ottamatta. Kaupungin yli katsoo Suuren Johtajan patsas. Bussista heille voi vilkuttaa ja moni vastaakin, mutta eteläkorealaiset bussit eivät muuten herätä paikallisissa suuria reaktioita. Jos itsellä oli paljon miettimissä heissä, en osaa edes kuvitella, mitä he ajattelevat meistä.

Kuvia on tietysti tarjolla. Niitä on vierailukohteista, jotka olivat Bakyeon-vesiputous (yksi Korean kolmesta kuuluisasta vesiputouksesta) sekä Gwaneumsa-temppeli, kaupungin paras ravintola, jossa perinteinen Kaesongilainen lounas, Seonjukgyo-silta (jolla tapettiin Goryo-dynastian aikaan yksi kuningas) sekä Pyochungbi-monumentti (=kilpparit), Sungyang Seowon eli kungfutselainen koulu sekä Goryo Museum, josta en oikein saanut selvää mikä sen funktio oli. Esiintyvät siis tuossa järjestyksessä kuvakavalkaadissa, en tiedä onnistuuko seuraaminen näillä tiedoilla. Lisäksi ainakin rajaviranomaisten mielestä mielenkiintoisimmat kuvat on lounaan jälkeen Kaesongin pääkadulta. Katukuvien jälkeen on kuva pohjoiskorealaisesta tavaratalosta. Sitten poseeraan pohjoiskorealaisten ystävieni kanssa, kyselivät asioita Suomesta ja olemattomillakin korean taidoillani ymmärsin kysymykset, mutta ystävät eivät sitten ymmärtäneet minun vastauksia ennen kuin saimme tulkin apuun. Nuo oppaat olivat selvästi hommaan hyvin treenattuja, ystävällistä mutta määrätietoista porukkaa. He pitivät meidät tiukassa kurissa, mm. kuvanottopaikalta liikkuminen 5 metriä taaksepäin oli ehdottomasti kielletty, ja kuulemma viime reissulla ei saanut edes kävellä ravintolalta kadulle tuota 50 metriä, jonka me nyt saimme kulkea.

Jos nyt ei lasketa sitä, että ilmeisesti vähän pulassa oleva Suuri Johtaja tekee turistibisneksellä härskisti rahaa ja nämä avustukset eivät välttämättä päädy suoraan apua tarvitseville, tuo on kyllä todellakin käymisen arvoinen paikka.

Olen tänään pähkäillyt alkoholien reaktioita 6 tuntia, ja aion nyt terapiamielessä kirjoittaa korealaisesta yliopistomaailmasta ja kursseistani. Ehkä se on asiallista senkin puoleen, että tämän blogin on tarkoitus korvata vaihtoraporttini ja jyu:n kv-palveluiden sivujen linkistä on tänne tultu kevään aikana nyt lähemmäs 400 kertaa. Jos tätä siis lukee joku Korean vaihtoa suunnitteleva niin opiksi se, että tämä ei ole mikään erasmusvaihto Espanjassa. (No, itsehän en niistä mitään tiedä, mutta kuulemma vaihtari pääsee joskus helpolla.) Kyllä täällä toki muukin kuin työnarkomaani voi elämästä nauttia, jos ei ole pakko ottaa täyttä määrää kursseja ja kaikkia maisteritasoisena.

Suoritan täällä viittä kurssia, joista pisteitä karttunee yhteensä 13. Kursseja saa/pitää täällä ottaa 9-18 pisteen edestä ja lähes kaikki kokonaisuudet ovat 3 pisteen suuruisia. Minkä verran yksi piste sitten on, se ei ole ihan varmaa. Kuuleman mukaan nuo kääntyisi Suomessa ovareiksi, mikä olisikin tosi kiva juttu, sillä työmäärä on varmasti lähempänä vanhoja ovareita kuin eurooppalaisia pisteitä.

Yleisesti korealainen yliopistokulttuuri muistuttaa suunnilleen Suomen lukiota. Jos Suomessa muistutetaan, että kaikki me yliopistolla jostain syystä aikaa viettävät opiskelijasta proffaan olemme tiedeyhteisön jäseniä, niin täällä se ei ihan heti tule mieleen. Kovin hierarkkinen systeemi tämä on. Etukäteen varoittelivat jopa että ei kannattaisi kauheasti kyseenalaistaa proffan sanomisia, sillä täällä opettaja tietää ja opiskelija oppii, mutta en ole ihan sellaiseen törmännyt, jos nyt en kauhean hedelmälliseen akateemiseen keskusteluunkaan. Tosin, kuinka usein sitä Suomessakaan… Läsnäolopakko on aika yleinen, ja myöhästelyistäkin saattaa saada merkintöjä. Yleisesti tuntuu että vaatimustaso on täällä matalampi kuin Suomessa, sen sijaan kaikenlaista kotitehtävää ja palautettavaa paperia teetetään paljon enemmän.

Organic Chemistry I on vakavin ja samalla ehkä hyödyllisin kurssini täällä. Kurssikirja on samanlainen tiiliskivi kuin Suomessakin, ja sitä käydään läpi luennoilla ihan fiksujen powerpointtien avulla. Proffa toistaa ehkä vähän enemmän kuin Suomessa ja jaksaa vääntää rautalangasta niin, että ex-sosiologikin ymmärtää – jos vain pysyy hereillä, sillä luennot ovat aamupäivällä ja proffan koreanenglanti hieman unettavaa. Tämä luento on saanut minut liittymään lattekansaan, naapurkahvilasta vähän päälle eurolla. Luennoilla on luksusta, sillä läsnäoloa ei tarkisteta ja ulkkariin ei kiinnitetä erikoishuomiota eikä hänelle osoiteta jatkuvasti yllättäviä kysymyksiä.

Tämän kurssin suorittamalla saa rispektiä vaihtariyhteisössä, sillä taloustieteilijöiden mielestä orgaaninen kemia on suunnilleen maailman vaikeinta oppia ja minä siis huomattavan älykäs kun yritän sen tehdä. Itse en olisi tästä ihan varma… Tämän kurssin työllistävyysaste on kyllä varsin hyvä, sillä kolmen tentin lisäksi pitää tehtailla kauhea määrä (yht. n. 300) kappaleisiin liittyviä tehtäviä, jotka palautetaan kirjallisena. Tehtävät vaativat lähinnä istumalihaksia ja kykyä nauttia loputtomasta molekyylien piirtelemisestä, soveltamistaitoja vähemmän. Vaikka välillä tekee mieli hakata päätä seinään tämän kurssin kanssa, niin hyvä puoli on se, että oppimatta ei tästä selviä, ja asia on hyödyllistä.

Cross-Cultural Communication on toinen järkevä kurssi, kulttuurienvälisen kommunikaation peruskamaa, josta muistan etäisesti kuulleeni kyllä jo aiemminkin, mutta tässä ympäristössä on mukava virkistää muistia. Ryhmässä on pääosin kv-maisteriohjelman opiskelijoita ns. kehittyvistä maista, varsinkin eri puolilta Aasiaa. On muuten valaiseva kokemus olla eurooppalaisena vähemmistössä (5/30) ja samalla tajuta että valtaosa maailman ihmisistä oikeasti ajattelee kovin eri lähtökohdista kun länkkärit. Muutenkin kurssilaiset ovat mielenkiintoista porukkaa, moni on lähemmäs kolmekymppisenä työskennellyt kansalaisjärjestöissä ja mm. arabimaiden hallinnoissa.

Tämä kurssi on maisteritason asiaa, mikä näkyy siinä, että luennoilla on jo jonkunlainen akateeminen henki vaikka keskustelu ajautuukin usein keskusteluun korealaisten tapojen ihmeellisyyksistä ja avautumisiin kulttuurishokeista. Symppis jenkkiproffa tietää mistä puhuu ja on suunnitellut luennot teemoittain (esim. high/low context, universalism/particularism, power distance) sekä teetti ryhmätyön, jossa sai haastatella ja harjoittaa kulttuurienvälistä kommunikaatiota ihan oikeastikin. Lukemista on ollut n. 40 sivua/viikko, lisäksi ryhmätyö empiriaosuuksineen, esitelmä siitä, itsenäinen raportti työn kulusta sekä essee (10 sivua). Kuvassa viime viikon torstailta pidämme esitelmää. Tämän kurssin ryhmätyö syntyi muuten huomattavasti kivuttomammin kuin toisen. Ainoa ongelma kiireisten maisteriohjelmalaisten kanssa on aikataulujen sovittaminen, ja tapaamiset pidetäänkin yleensä keskiviikkoiltaisin kymmeneltä…

Understanding World Heritages in Korea -kurssista olenkin kirjoittanut jo aiemmin pariinkin otteeseen. Tämä kurssi on periaatteessa helppoa ja leppoisaa tutustumista korealaisiin maailmanperintökohteisiin kivan ja innostuneen, jenkeissä pitkään oleskelleen ja siten hyvää englantia puhuvan antropologi-proffan opastuksella. Tosin proffalla on ikävä tapa pommittaa minua ja muutamaa muuta vaihtaria yllättävillä kysymyksillä mm. kotimaidemme linnoituksista. Olen havaitsevinani, että kysymykset ajoitetaan hetkiin, joina ajatukset ovat harhautuneet luennon ulkopuolisiin asioihin. Tosin sitä ei niin usein täällä käy, kun käymme kivoilla retkilläkin. Tämän kurssin esitelmän kanssa olin totaalisesti hajota, ja hajoan varmaan uudestaan kun kirjallisen osuuden deadline lähenee. Paljon muuta tälle kurssille ei sitten tarvitse tehdäkään.

Sitten on vielä Geography of Korea -nettikurssi, joka on osoittautunut helpoksi ja mukavaksi. Luennot ovat powerpoint-tyyliin netissä ja niiden kahlaamiseen ei kauaa mene, lisäksi on jokaviikkoinen kotitehtävä, jossa kirjoitetaan yleensä yksi sivu jostain leppoisasta etäisesti maantiedettä sivuavasta aiheesta, kuten “kirjoita korealaisesta lempiruuastasi ja lempivuodeanajastasi”. Olen saanut tähän menessä jokaisesta kotitehtävästä täydet 100 pistettä, vaikka sisältö olisi mitä kuraa.

Ja golfistahan olenkin jo kirjoittanut.

Lisäksi mulla oli yritystä muutaman ympäristötieteen kurssin suorittamiseen, kartanpiirto/GIS-kurssi sekä jätevesien käsittelyä, mutta ne kaatuivat siihen, että vaihtarien kurssilistalla ollut englanninkielinen kurssi osoittautui osin koreankieliseksi, ja paikallisia opiskelijoita opettamaan valmistautunut proffa oli todella yllättynyt vaihtarin saapuessa paikalle. Jännä seurata powerpointteja, jotka yhtäkkiä muuttuvatkin koreaksi… Periaatteessa yhteistyökykyä kyllä heiltä löytyi, mutta se olisi tarkoittanut esimerkiksi sitä, että kuuntelen puolet luennosta koreaksi sillä “Korean jätelakeja ei voi selittää englanniksi” ja “saan tulla kysymään luennon jälkeen jos on jotain kysyttävää”. Harmi, sillä noista olisi voinut saada mielenkiintoisiakin juttuja irti jos olisi oikein panostanut.

Yleisön pyynnöstä päivitän vihdoin panoraamakuvan Taipei 101:sta. Järkevän kokoinen versio on aiemmassa postissa. Lisäksi hc-syynääjille tarjolla 4 megan (-> iso, lataa kauan) versio täällä…

Muuten kuulumisia hallitsee hienoinen koulukooma, ajan rajallisuuden tiedostaminen ja erilaiset selviytymisstrategiat. Olen yrittänyt urheasti opiskella ja se on onnistunut ihan hyvin. Kolme viikkoa on viimeiseen tenttiin ja tehtävälista lyhenee hitaasti mutta varmasti. Kaiken jälkeen tarkoitus on matkustella, mutta miten ja missä, on vielä hahmotteluasteella. Julkistetaan ajallaan.

Selviytymisstrategiana päätettiin kaverin kanssa katsoa 24:n eka tuotantokausi viikossa. Yhdessä syrjäytyminen on ollut hyvä tapa ladata akkuja ja nyt on taas tuntunut että jaksaa puhua muillekin ihmisille. Olen jopa saanut uusia korealaisia kavereitakin tässä vielä viime päivinä, ja muutenkin olen kovin tykännyt Koreasta, korealaisista ja jopa Soulista, tästä sameasta mutta kuitenkin ihan ihkusta suurkaupungista, joka on pitänyt minusta hyvää huolta. Surkuhan se on täältä lähteä. Orgaaninen kemia myöhäisine lopputentteineen tosin näyttää tarjoavan vähän pakollista lisäaikaa tässä kaupungissa, mikä tarkoittaa sitä että reppureissuajastaan tiukasti kiinni pitävänä Suomeen paluukin on vaarassa vielä siirtyä muutamalla päivällä. Julkistetaan ajallaan tämäkin uutinen. Jonakin heinäkuun päivänä on joka tapauksessa laskeuduttava Helsinki-Vantaalle.

On tässä tietysti tullut kaikkea muutakin taas tehtyä, vähän maalaisseikkailua ja järviristeilyä, historiallisen Gyeongjun sekä etelän helmen Busanin katsaus ja munkkien tapaaminen, Sokcho ja Seoraksan-kansallispuisto sun muuta pientä, kuvia laitan niistä jossain välissä. Temple stayta yritettiin mutta eihän siitä mitään nyt tullut. Aion yrittää uudestaan kesäkuussa, jos vaikka onnistuisi buddhalaisiin tapoihin tutustuminen taistelulajien reenauksesta tunnetussa temppelissä etelämmässä.